Auttaako elämässä enemmän motivointi vai peloista vapautuminen? Oriveden opiston kirjoittajakurssilla tapaamani Jussi M.:n ajatus jäi pyörimään mielessä. Jussin havainto pitkästä esimiestyön kokemuksesta on se, että eivät ensisijaisesti tarpeet vaan pikemmin pelot ohjaavat meitä ihmisinä eniten. Seuraavilla riveillä risteilevät keskinäisen pohdintamme ajatukset. Kirjoitin ne tähän blogiin ulkomuistista illalla opiskelun päätyttyä.
Maslown tarvehierarkia tarkastelee ihmistä tarpeitaan toteuttavana olentona, ruumiillisista henkisempiin kohoavana pyrkimysten pyramidina. Ensin tulevat fyysiset tarpeet, sitten turvallisuuden tarve, läheisyyden ja rakkauden tarve, arvostuksen tarve, esteettiset ja älylliset tarpeet ja pyramidin huipulla itsensä toteuttamisen tarpeet.
Jussi M.:n miestä pelot ovat ensisijaisia, eivät tarpeet. Pelkojen ensisijaisuudella on juurensa biologiassamme. Pelot liittyvät olennaisesti ihmisen lajikehitykseen, kamppailuun hengissä säilymisestä läpi eri ihmisapinavaiheiden nykyihmiseksi. Kolme reagointitapaa – hyökkää, pakene tai teeskentele kuollutta – vaikuttavat edelleen vaistomaisesti käyttäytymisessämme.
(Mieleen tulee tässä kohtaa uuhi, jonka keritseminen jäi viimeiseksi. Se oli viimeisillään tiineenä, eikä halunnut antautua kiinniotetuksi. Kun viimein sain uuhen talutushihnaan, se lysähti maahan, sulki silmänsä, eritti turvastaan hieman vaahtoa ja esitti kuollutta niin taitavasti, että oikeasti luulin sen tekevän kuolemaa. Huomattuaan vainoojansa kävelleen hetkeksi etäämmäs, se nousi kohta reippaasti jaloilleen.) Jussi M. totesi, että työkokouksissa, varsinkin ristiriitatilanteissa, kolmannes väestä näyttelee aina kuollutta, ei reagoi, eikä osallistu tilanteen ratkaisemiseen.
Raaimmillaan kasvottoman kapitalismin vaateiden ja pitkittyneen talouslaman seurauksena työyhteisöjä johdetaan pelolla. Esimiehet pelkäävät omistajien kasvavia tuotto-odotuksia, työntekijät pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Pienissä ja keskisuurissakin yrityksissä omistajilla saattaa olla yrityksessään kiinni koko omaisuus. Kun pelko ohjaa toimintaa, luovuus ja uudistuminen ehtyvät.
Kuitenkin esimiesopukset ja työyhteisön kehittämistä käsittelevä kirjallisuus keskittyvät pikemmin esimiesten, työntekijöiden ja kokonaisten työyhteisöjen motivointiin kuin peloista vapauttamiseen. Moni työhyvinvointipäivissä mukana ollut muistanee tilanteita, joissa lavalle on astellut aplodien saattelemana tunnettu puhuja nostattamaan henkeä ja uskoa omaan tekemiseen ja mahdollisuuksiin.
Ajatus pelkojen ensisijaisuudesta sai minut lukemaan hetkeksi Raamattua sillä silmällä, ilman muuta raamatuntulkinnan apukirjallisuutta. Raamatun teksteissä ihmiselle sanotaan toistuvasti: ”Älä pelkää” tai ”Älkää pelätkö”. Sanat toistuvat yli kahdeksankymmentä kertaa. Lisäksi tulevat erilaiset synonyymi-ilmaukset, esimerkiksi: ”Älä lannistu.”
Jumalan ensimmäinen pitkäaikainen puhekumppani Raamatun kertomusperinteessä, Aabraham, saa kuulla seikkailunsa alkuvaiheessa: "Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri”, 1. Moos. 15:1. Raamatun viimeinen puhekumppani Jumalan kanssa, Ilmestyskirjan kirjoittaja, saa kuulla: "Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen”, Ilm 1:17.
Jussin ajatusta pitäisi tutkia lisää. Pyysin, että hän kirjoittaisi esimiestyön kirjan siitä, miten yksilö ja työyhteisö alkavat kukoistaa, kun pelko vähenee. Pelkkä innostaminen, motivointipuhe ja -toimenpiteet eivät johda yhtä hyvään lopputulokseen.
Mitä minä pelkään niin, että se lamaannuttaa? Mitä sinä pelkäät?